Su 18.11.12
Taas nähtiin, että kyllä se vaan on vapari parasta LIVE:nä ku läiske kuuluu ja taistelun kaikki nyanssit voi aistia koko ropallaan katsomossakin. Cage meni Oulun pojilta hienosti.
Tänään sitten paikkaan viikon kamppailumattomuutta ja Sunnuntain krekopainiklinikalle, lähes yksityisopetusta krekojyriltä. Alakuun tönittiin ja painittiin lämpöä puoli tuntia, palijo suorituksia ja samalla kateltiin perusjuttuja mm. syliltä heittoa.
Sitten käsivedon tekniikkaa ja siitä maahanvientiä. Kiva se vaan on painia hyvien painijoiden kans. Räjähtävyys on kova niin nuorella kun vanahemmallakin portaalla. Perusjuttuja tarkotus jatkossaki hieroa.
Loppuun 2min lukkopaineja 1min huililla. Ihan hyviä suorituksia pystystä, sain sproolailtua ja tehtyä alasvientejä, mutta 2+2 minsasen jäläkeen alako tekkeen kellomieheksi mieli, siihen malliin puuskututti. Huono painikunto. Lopussa Ova Maximus nappas kimuran napakasti kiinni ja pikku napse kuulu kyynärpäästä, jäätä nyt tämä ilta ja katotaan huomenna..
_Huippu-settiä_
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paini. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Painiklinikka
Su 11.11.12
OVP:n kantaisä Tuomo Helio veti Sunnuntain uuen karkkikaupan, eli krekopainiklinikan.
6 ukkoa, juoksu- ja jumppalämmöt, päälle venyttelyt ja niskat.
- Käsipainia x erää, kylet kiinni ja lyyän sisään, välykset kiinni.
- Yks underhuukki sisällä, sillä käellä olokapään takkaa kiinni ja koko ropistolla veto (kylet+pää) ==> kaveri aukasee ja sylille, josta puotetaan tiukka ote kiinni lantiolle ja puristamalla mattoon.
- Taas yaks ynderhuukki sisällä, astutaan viereen, nostetaan underhuukin puolelta ja toisellä käellä kourassaa päästä ja koko ropistolla kenttään
1min krekopaineja 30s paussilla, toinen prässää toinen vaan puolustaa
Loppuun finisher, eli punnerrusjumppaa parin kans (toistoja + staattisia pitoja) ja parinostoja (ruåttalaista x versiota).
HUHUH!
Ekat painit piiiitkään aikaan, että meinas paska tulla housuun. Tissin puolesta mentiin jo aika kovaa, mutta hyvältä tuntu ja sai liikettä. Punnerruksissa piti himmailla varman päälle. Kaasua riitti muuten hyvin, mutta "puristus" tietyllä tavalla hukassa, parinnostot paino ihan _gamalasti_ ja voimat loppu! Painimattomuus näkyy, mutta sieltä se tulee.
MAHTIVEOT. Joka ikinen ukko ja akka näihin.
Pull guard - Gona slam you biaatch.:)

lauantai 12. toukokuuta 2012
Tupoksen Couture Suomi-paijassa!
La 12.5.12
Isänmaa kutsui ja Tupoksen Couture lähti puolustamaan takapihansa kunniaa Suomi-trikoissa kansainväliseen Barents Cupiin Tupokselle. Couture veti turnauksen läpi hienosti komeilla voitoilla ruåttalaisesta ja norjalaisesta, sekä kärsi tiukan tappion kivenkovalle venäläiselle.
Alla kuvia matsista ruottalaista vastaan, jossa Couture veti tavaramerkki Lindeeninsä "YIEEP":in kajahtaessa ja pani miehen lopulta selälleen. Ammattimies.
Hattu nousee aina miehille&naisille, jotka kaiken työssäkäynnin ja arjen ohessa laittaa ittensä fyysisesti ja henkisesti likoon. Hyvä Couture!

perjantai 4. toukokuuta 2012
Nyt sattu kikkeliin...(+ Kipparikallet)
Pe 4.5.12
Perjantain aamukrekot Pyrinnön vuorolla, Jonne, Janne, Tupoksen Couture, Härmä ja pari nuorta sonnia.
Lämmöt ja 45min pataan-ottoa.
Huhhuh ku oli tukkosta! Homman kruunas viimesessä sparissa suoraan sladdiin tullu polovi. Aihh saathana ku kävi kipiää....Lämmittelyssä kirskuttiin Couturen kanssa kilipaa ku oli molemmilla paikat kivasti tokkurassa, varsinkin epäkkäät ja jalat muisti vielä Keskiviikon painonnoston. Kerta viikossa voimaharjottelua maksaa hintaa.
Sitä alakaa huomaan "kuluneen" asemansa ravintoketjussa ku nuorta ja vaffaa jässikkää pukkaa. No, periksi ei tajua antaa prrrrkle.:)
Näätän Autotallin VIRALLINEN reenilevy:
Zenith Reunionin "Utopia"
Tiluliluliii CAN'T FEEL THE PAIN!
ILTAPÄIVÄ
Työmatkapyöräilyn päälle gripper + leukoja Giistä roikkuen + ranteet tangolla.
Kesto 15min.
Ja täältä totuus Joe Roganin suusta miksi nykyihimisen pittää nujuta.:)
YOU SHOULD DO JIUJITSU MAN.

perjantai 20. huhtikuuta 2012
Tunnin aamukreko
Pe 20.4.12
Jones vs. Evans UFC Primetime-ohojelmassa sanottiin taas, että fightereillä on "grueling daily training routine" tms. No niin on mullaki, ei ehkä niin "crueling", mutta viikkorutiini kummiski ja se on oikiasti rakkauesta lajjiin.:D
Tänä aamuna siis krekon vuoro, Tupoksen Couture, Jonne. Pikku-Janne ja Härmä molskilla. Couture ja Jonne pyyhki mulla taas mattoa, katottiin puolikkaan ja Lindenin mekaniikkaa. Good shit.

perjantai 13. huhtikuuta 2012
Kreikkalais-roomalainen paini aamusta
Pe 13.4.12
Pyrinnön aikuisten aamuvuorolla Jannejen, Tupoksen Couturen ja Gorilla-Pasin kans.
Normisetit, tönimisestä kiihtyy.
Iso-Janne anto taas sparrissa pari oppinäytettä miten painitaan krekoa.
Ja huilivuoroilla kans ko katto herran vääntöä, nii onse vaan helepon näköstä. Vaikka nämä reenit on vaan tunti painiskelua, niin silti painiminen oikiasti hyvien painijoiden kans ja pataan ottaminen mun mielestä palavelee omaa peliä ihan hulluna. Ei tietenkään saa tuhansia toistoja alle käsivarsiheittoon tm., mutta ainakin oppii olemaan tekemättä niitä pahimpia hölömöilyjä ja passaileen jotaki ja jopa omia suorituksia väliin sillon tällön. Ja painamaan AINA loppuun asti.:)
Tukholma. Ole valmis. Landesonnit ovat tulossa.

perjantai 30. maaliskuuta 2012
Aamukreko
Pe 30.3.12
Pientä yläropistojurmelia ilimassa, mutta aamun krekojen kutsu oli kova joten jumpalle Tupoksen Couturen, Gorilla-Pasin, Härmän ja Vanahemman ja Nuoremman Jannen kans.
Lämmöt, tönimistä ja sitten pystykrekoa. Enemmän vielä fokusta "tilanteiden tekemiseen" ja loppuun asti viemiseen. Janne näytti palomiehenpyörän käsistä ja miten syliltä draivataan kenttään. A ja O taas viiä homma loppuun asti, krekojätkien WE on kyllä kova taistelutilanteissa, kaasua painetaan hamaan loppuun asti! Pasin kourissa on ihimisellä pieni olo..:D
Polovi otti pikku hitin, ei paha, ehkä.
Tunnin setit, naama ja korvat hehkuu koko päivän, normiperjantai. Illan foam rollaus pelottaa.

perjantai 23. maaliskuuta 2012
Aamukreko
Pe 23.3.12
Pyrinnön krekomiesten aamuvuorolle, tuttuja mieihä ringissä: Jonne, Tupoksen Couture, Janne V. ja yks jamppa lisäksi.
Lämpöä, tönimistä kevyesti maahanvieden.
Janne V.:n kokenu silimä katteli meikän painiasentoa, ihan ookoo, hieman "ettäältä painin". Painittiin myös krekomattoa, huhuh, kovvaa hommaa. Jonne anto erän runtua niin pystyssä ku kiusas myös parilla brutaalilla rullilla matossa. Couturen kans mukavan temposia pystyeriä.
Alako kyllä kone savuttaan aika äkkiä. Eilisestä juoksusta oikian jalan jalakapöytä kipiä plääh..Tästä jatketaan taas.

torstai 1. maaliskuuta 2012
Aamusta pataan
To 1.3.12
Aamusta krekohenkisille paineille Tupoksen Couturen, Open ja Naturaalin kans.
Couturella kisat viikonloppuna niin mukavasti nostettiin sykettä 1min kierroilla pystyä, Open ja Naturaalin kans vähän myös jalakoihin menoa.
Huhuh ku oli Couture terävässä tikissä!
Mies roikku kiinni iholla ko elastomeeriliima ja tuntu, että koko ajan lähettiin tonttiin. Loppuun katottiin niitä pieniä, mutta ai niin ratkasevia juttuja, mm. perusotteestä käennousulla kiipiäminen selekään + kun painostat käsivartta ja kaveri puolustaa, miten siitä tempassaa selekään.
Tiistain kevyt puntti tuntu joka paikassa. Lyhyt on lihasmuisti. Vähän hukassa tänään paineissakin. Mut ihquu silti.

tiistai 14. helmikuuta 2012
Paras aamutoimi
Ti 14.2.12
Ystävänpäivän aamu mistä romantiikka kaukana.
Puuro oli kämpillä loppu niin munilla töihin. Pyörällä uimahallille ja viima tuntu...no munissa asti.
Tupoksen Couture, Härmä ja Ope mestoilla.
Lämpötönimisten jäläkeen krekon pystyä,, Couture koutsas painin ohessa.
Loppuun drillinä käsivartta ja niskalenkkiä, eli toinen tulee koko ajan ja toinen tempoo sitä mukaa. Tosi hyvä harjotus. Loppuun pikkuniskat.
Ai että tuli hyvä fiilis päästä reenaan taas muutaman päivän savotoimisen jäläkeen...

tiistai 31. tammikuuta 2012
Aamu-krekopysty
Ti 31.1.12
Paluu arkeen ja raksapölyyn. Semisti oli nollat taulussa, mutta paikat aika hyvällä mallilla, hieman jumia jaloissa, epäkkäissä ja kyynärtaipeissa.
Aamulla n.50minsan krekopainille uimahallille Jonnen, Tupoksen Couturen ja Iso-Jannen kans. Pojilla SM-kisat viikonloppuna, niin ei mahottomaa repimistä. Sopi hyvin munki olotilaan. Lenkkiä pitää alkaa hiomaan, onse niin mukava.
Mutta onhan sitä helisemässä kun jäbät alakaa ottaa koko arsenaalia käyttöön, eli aletaan tönimään, pukkimaan, veteleen, astuun varpaille jne...tehdään siis tilaa suorituksille. Lukkopainin (mattopeli varsinkin) perää sitä kontrollia nii siitä tuommonen tietynlainen "repiminen" puuttuu täysin. Ihanaa.:)
PS: CrossFitin SM-kisojen eka laji video

tiistai 17. tammikuuta 2012
Vapaapaini
Ti 17.1.12
Raksilan Tiistaipainit Jonnen, Tupoksen Couturen ja Pasin kans.
Nyt otettiin vappaapainin pystyä ku pojilla kisat kohta.
Reilu tunti sparria, alasviennin jäläkeen pikku taistelu matossa (eli hartiat ei saa kastua). Sparrin ohessa katotaan aina pikku tekujuttuja, nyt mm.niskalenkki/kravattilyönti...aijaijai ku ihana, käsipäästä kiinni ja sitte lyyään kenttään, niin meikän temppu.:) Lähti sparreissa pari kertaa mukavasti.
Shuutit edelleen puollinaisia poloven takia ie. en shuuttaa kunnolla siten että polovet käy maassa, jonka jäläkeen jalat drillais&draivais. Ny "oion" suoraa kinttuihin, jolloin kaverilla sprooli palijo helepomaa. Avauduin tästä jo joku aika sitte, että oon oppinu nyt kesän jäläkeen pois oikiasta shuutista, ja pitäs drillata homma takas. Polovi (oikia) ei edelleenkää tykkää shuuteista, mutta Torstaina vois kokeilla hieroa.
Kova setti vetää pystypainia rapiat tunti taitavien ja ittiä isompien jannujen kans. Korvat iha tulipunaset. Priceless!

tiistai 10. tammikuuta 2012
Kreko + vappaapaini
Ti 10.1.12
Eilinen mave muistona alaselässä, hyvänä tunteena siis.
Uimahallin Tiistai iltapäivän pystykrekoihin Tupoksen-Couturen, Ihmisgorilla-Pasin, Jonnen ja Härmän kans. Jonnella kreko- ja Couturella vappaapainikisat lähiviikkoina, niin pojat nujulla kalakkunaleikkeen voimalla.
Lämpöpainien jäläkeen tempoa ylös, välillä tuli pataan komeilla suorituksilla. Overhuuk veoilla pääsin niskaan välillä hyvin kiinni. Edelleen tarjoan ittiäni liikaa Lindeeniin, mutta paremmin osasin pysya jo pois nyt. Jos haen underhuukkeja, nii pitää hakia ne enemmän kaverin "sivulle".
Couturen kans vejettiin vappaapainia, eli kreko + jalakoihinmenot mukana. Tässä enemmän omalla tontilla, mutta heti ku yläropistossa annoin tillaa niin lähettiin käsivarresta.
Peukalo ja oikia polovi otti tälliä, toivottavasti ei ois isompaa.
Mutta oliha mukavaa!

tiistai 20. joulukuuta 2011
Krekoa
Ti 20.12.11
Iltapäivästä uimahallille, missä vajaa 1.5h kreikkalais-roomalaista painia.
Tupoksen Couturella lähenee krekon SM-kisat ja mies tarvi paisteja sparraamaan. Mestoilla lisäksi Puuseppähieroja, Ihmisgorilla ja Maestro-Jonne.
Krekon pystypainia siis suorituksilla ja mattoon mennessä selätyksen puolustus.
Uijujui ku oli ihkuu! Jonne&Couture näytti välillä pikku detaljeja mm. Lindeniin ja sen puolustamiseen, kravattiinmenoon sekä päällä+ottalla pelaamiseen. Välillä sain ihan ok suorituksia, ja välillä lähettiin ite komiasti pääasiassa Lindenistä ja käsivarresta.
Tosi hyvä harjotus. Kreko Sunnuntaitasollaki antaa lukkopainin pystypeliin kyllä lisää pelimerkkejä ja ennenkaikkea tilannekovuutta ja -nopeutta. Tarkotus olis päästä usiamminki kuha saa vaa aikataulut sopimaan.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
Krekoa
8.7.08
"Oikeissa" kreko-painireeneissä.
Tunti jumppaa, pariharjoitteita, ketteryyttää ja loikkia. Palijo tuttuja likkeitä, mutta myös pari uutta, todella kova setti.
Sitten puoli tuntia painia.
Tuntuu nivusissa, taitaa olla luisteluhyppyjen ansiota.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)